Noniin, aloitetaanpa sitten paljon toivottu (ja pelätty) häähullutus!

Kihloihin mentiin siis marraskuussa, ihan vaan kun satuttiin menemään kultaliikkeen ohi ja löytyikin kiva sormus. Eikä haluttu jäädä loikomaan asian suhteen, vaan mennä naimisiinkin suht nopeasti. En halua kesähäitä, joten piti tehdä päätös: pienen luokan pikahäät jo keväällä vai kunnon juhla sitten vähän myöhemmin (syksy/ensi vuosi)?

Koetan kuitenkin saada kandin valmiiksi tänä keväänä, eikä juhlien suunnittelu tälle vuodelle ei oikein sovi yhteen sen kanssa, aikaisintaan aivan loppuvuoteen – mutta toisaalta, syksyllä aloitan työläät pedagogiset opinnot, eikä silloinkaan huvita ryhtyä bridezillaksi. Tavoite on päästä vihille mahdollisimman vähällä stressillä, mutta hyvällä fiiliksellä.

Päätimme siis hoitaa virallisen puolen saman tien alta pois: maistraattiaika on varattu ja se alkaa olla jo hyvinkin lähellä! Päivämäärä on ihan hauska, kun oli varaa valita, ja arvata saa. Ukon kanssa vielä keskustellaan, saanko laittaa uutisen facebookiin heti vai vasta, kun kaikki tärkeimmät ovat jo sen kuulleet, eli joskus hamassa tulevaisuudessa…

Kirkkohäistä sen verran, etten enää halua niitä ollenkaan. Päätin erota kirkosta pari vuotta sitten (en heti 18-vuotiaana kuitenkaan) osin juuri siksi, että en halua olla velvoitettu kuuntelemaan papin puheita omissa juhlissani. Pienissä määrin menee kyllä, tuntitolkulla ei vaan jaksa. Eipähän tarvitse varata kaunista kirkkoa vuotta ennen vihkimistä, huh. Maistraatissa on siis tarkoitus käydä parin todistajan kanssa, hoitaa homma ja that’s it.

Entä se juhlinta sitten? Tuskastelen vielä eri vaihtoehtojen välillä:

Pienet kakkukahvijuhlat läheisimmille ei ainakaan aiheuttaisi suurempia paineita suunnitteluun, ja n. 20 vieraan kutsulistakin olisi jo suurinpiirtein tiedossa. Olenkin ollut yhdesti tällaisissa häissä, eikä käynyt mielessäkään, että juhla olisi tarvinnut mitään ohjelmaa tai muuta. Lisäksi voisi valita melkein minkä päivän tahansa, kunhan muutama ihminen pääsee paikalle, ja kakkukahveja voi viettää useampiakin eri porukoitten luona. Häitä voi myös juhlia useaan kertaan, ensin pienemmin, sitten isommin vaikka vuosienkin päästä.

Isommat häät kyllä houkuttelevat: häät ovat ihana juhla, jonka voisi jakaa juuri niiden ihmisten kanssa, jotka on halunnut itse kutsua. Lisäksi olen ensimmäinen sisaruksistani ja serkuksistani, joka olisi pitämässä omat isot juhlansa, ja ajatus houkuttaa: saisin olla jonkinlaisena suunnannäyttäjänä… Muillakin on varmasti odotuksia juhlista; olen jo kuullutkin joidenkin sukulaisten toiveita alkoholitarjoilusta… 😀 Ja kyllä sukulaiseni ovat ihan kivaa porukkaa.

Oman lusikkansa soppaan tuo orkesteri, jossa soitamme molemmat: saisimme halutessamme ison bändin soittamaan toivesettimme häälahjana! Itsekin häissä soittaessa meininki on ollut mahtava, ja tilaisuutta ei viitsisi jättää välistä. Pienempikin kokoonpano onnistuisi, jos pitäisimme keskikokoiset juhlat, mutta perheen kakkukahveille ei ehkä viitsi vaivata 😛

Isot häät kyllä aiheuttaisivat ongelmiakin: ajattelisin niitä koko ajan. Suunniteltavaa olisi kaikesta turhan karsimisesta huolimatta. Vieraslista paisuu erittäin herkästi, ja kaikki maksaa. Väsyisin varmasti itsekin, jos olisin monta tuntia ihmisten töllisteltävänä, ja tärkeimpänä: sulhanen ei ole innostunut juhlimisesta lähes laisinkaan, ja on onnistunut käännyttämään minuakin siihen suuntaan, vaikkei kokonaan!

Näistä en luovu:

• hääkuva, jota voi katsoa myöhemmin ”olinpa joskus nätti!”
• jonkinnäköinen mekko, vähän laittautumista
• kakku!
• tanssi, jonka olen jo päättänyt.

Mutta hyvin moni muu, turhaksi hienosteluksi menevä juttu saa mennä. Kunhan tietäisi, tuleeko niitä juhlia vai ei…