Kuva: Marko Kauko

Hei, me mentiin naimisiin! Kerrotaanpa mitä kävi, mukana vihdoin kuvia ja bonuksena ”vihkibudjetti”!

Salainen päivä oli siis karkauspäivä. Ilmeisesti perinteenä on, että silloin saa nainenkin kosia, mutta enhän minä tuommoisista tiedä mitään. Hauska päivä se on mennä vihillekin!

Tauti jatkui vaan (ja jatkuu edelleen), enkä päässyt millään sovittamaan mekkoja uudelleen korjauksia varten. Vähän harmitti, olin kuitenkin valinnut jo mekon ja kuvitellut sen ylleni ravintolaan ja hääkuvaan, mutta on mukava saada lisäaikaa kaikkeen sellaiseen.

Piti siis pärjätä sillä mitä kaapista löytyi, ja tässä toteutunut ns. vihkibudjetti:

• Vihkiminen: 0 e (virka-aikana maistraatissa)
• Morsian:
• Hiukset: alle 30 e (leikkaus ja simppeli kampaus)
• Vaatteet: 0 e (tädiltä saatu juhla-asu, aiemmin ostetut paita ja sukkikset)
• Kengät: 0,50 e (käytettynä, hankittu jo aiemmin)
• Sulhanen:
• Hiukset ja parta: 0 e (leikattu kotona)
• Vaatteet: 0 e (puku ja kauluspaita hankittu aiemmin)
• Kravatti: alle 5 e (alennuksesta, joululahja morsiamelta)

Päästiin aika vähällä vaivalla! Ja kuten kuvista näkyy, ei lopputulos ollut läheskään huono edes omasta mielestäni.

Kuva: Marko Kauko

Kuten aiemmin mainitsin, vanhempani aikoivat tulla vihkimiseen ja viedä meidät ja todistajat sen jälkeen syömään. Minun tautini kuitenkin jatkui, ja edeltävänä yönä sulhaselle nousi korkea kuume, joten aamulla soitimme ja pyysimme heitä jäämään suosiolla kotiin. Ei meillä olisi ollut ruokahalua syödä ravintolassa, eikä pelkän viiden minuutin vihkimisen takia oikein kannata vaivautua.

Kuva: Aino S.

Maistraatissa odottikin yllätys: Karkauspäivän kunniaksi Keskisuomalaisen toimittaja ja kuvaaja pyysivät lupaa haastatteluun ja kuviin! Mietinnän jälkeen suostuimme – saimmepahan pari ammattilaisen ottamaa kuvaa ja lehti-ilmoituksen, ilmaiseksi! Mitenkäs se menikään, mukamas salahäät… Lehteen päätyi ensimmäisenä oleva kuva, mutta tekstiä en laita julkiseen jakoon. Yritän kuitenkin (epätoivoisesti) pitää tämän blogin anonyymina 😀

Kuva: Aino S.

Huh, nyt se on hoidettu pois alta! No, millaista se sitten oli? Fiilis oli kipeä, mutta hyvä. Kuitenkin seremonian ajan jännitti väistämättä, ja sen päätyttyä tuli helpottunut itku. Onneksi en meikkaa ;P

Parasta on, ettei minkään tarvitse muuttua. Emme ottaneet uusia sormuksia kihlojen rinnalle, nimet pysyvät samoina ja yhteiselo jatkuu vanhaan malliin – muuta ei tarvitsekaan 🙂

PS. Juhlaa mietitään sitten, kun muilta menoilta ehditään. Siitä saattaa tulla hyvin pieni tilaisuus tai kunnon pippalot, mutta ei pidetä kiirettä sen kanssa.