Haluan nyt tuoreeltaan mainostaa muutamaa uutta tuttavuutta sarjis- ja kickstarter-puolelta.
Sarjiksia
ComicMix.comin March Madness Webcomics Tournament -nettisarjisäänestys oli taas hedelmällinen tilaisuus tutustua tunnettuihin mutta itselle uusiin nettisarjakuviin. Viime vuonna voittajiksi tulivat tasapelillä lukemani Goblins ja minulla vielä kesken oleva Gunnerkrigg Court, joita voin molempia alun juroudesta huolimatta kovasti suositella. Varsinkin Goblins on saanut minut herkistymään ja nauramaan jo monta kertaa hahmojensa puolesta. Tänä vuonna kärjessä on muutama klassikkosarjakuva, mutta monet vanhat konkarit ovat jo karsiutuneet. Maanantaina aukeaa viimeisen neljän sarjakuvan välinen äänestys.
Turnauksen kärkikahdeksikosta poiminkin pari sarjakuvaa luettavakseni:
- Ava’s Demon. Kaunis ja lumoava taide, jännittäviä käänteitä, syviä hahmoja ja kiinnostava juoni. Lopullisena koukkuna kauniit animaatiot ihanalla musiikilla joissain luvuissa. Videot kylläkin tökkivät Vimeossa ikävästi – ehkä sivulla on nyt ruuhkaa. Toivon, että juonen kehitys vastaa korkeisiin odotuksiini, koska tätä haluan lukea lisää.
- Sandra and Woo. Mukavan kevyt, pirteä ja viaton sarjakuva, jollaisia en ole lukenut pitkään aikaan. En lukenut vielä pitkälle, mutta vilkaistuani viimeisimpiä sivuja ensimmäisten lukujen lisäksi tiedän laadun olevan tasaisen hyvää. Tähän asti huumorissa on ollut hauskoja viittauksia oman aikani nörttikulttuuriin, joten vaikkei vitsit olisivatkaan lennokaita, ne ovat minulle hyvällä pohjalla.
Kickstarter-projekteja
Kickstarter-sivustolla eri projektit voivat kerätä rahaa ihmisiltä ympäri maailmaa hankkeen toteuttamiseen. Parasta takaajalle (backer) on se, että projektille luvatut rahat lähtevät tililtä vain ja vasta silloin, kun asetettu rahatavoite on saavutettu. Takaaja saa usein rahaansa vastaan pieniä palkintoja kuten nimensä creditseihin, kickstarter-erityisiä tuotteita (julisteita, paitoja, pehmoleluja) tai useimmin kehitellyn tuotteen ennakkoon sekä normaalia halvempaan hintaan. Toisaalta tärkeää on vain antaa rahallista tukea projektille, jonka haluaa toteutuvan.
Itselleni ensimmäinen tärkeä Kickstarter-projekti oli Homestuck Adventure Game, jonka tavoite täyttyi kyllä moninkertaisesti. Tulevan pelin pohjalla olevaa Homestuck-nettisarjakuvaa olen kyllä hehkuttanut Facebookissa moneen kertaan, enkä osaa sanoa siitä enää paljoa uutta, mutta saatan vielä blogata aiheesta, kenties silloin, kun sarjakuva päättyy vielä tämän vuoden aikana. Lyhyesti: fanitan, lukekaa se.
Tällä hetkellä rahoituksensa edestä taistelevia projekteja, joita haluan mainostaa, ovat ainakin:
- The Reward – Tales of Alethrion. Kickstarter-sivulla on alkuperäinen lyhytanimaatio, josta ollaan nyt tekemässä lyhytanimaatiosarjaa. The Reward on ihanan omintakeinen, rento ja muistuttaa minua monesta nostalgisesta roolipelistä (etenkin Legend of Legaiasta, jonka Let’s play -läpipeluun katsoin jokin aika sitten kokonaisuudessaan Youtubesta). Vaikken vielä tiedä, mitä odottaisin animaatiosarjalta, haluan ehdottomasti tukea sitä, ja tekijät ovatkin antaneet jo paljon maistiaisia tulevasta.
- Pulse. Peli, jossa hahmosi on sokea ja suunnistat äänimaailman ja arvaustesi varassa. Idea on todella hieno, ja prototyyppi pelistä on jo pelattavissa (pelivideota kickstarter-sivulla). Omalla koneellani peli tökki melkoisesti, mutta idea toimii ja tunnelma on sopivan pelottava. Valmiin pelin saa kickstarterin kautta omakseen vain 10 dollarilla = 7,70 eurolla, joten eipä kehityksen auttaminen paljoa kirpaise.
Oli Kickstarterissa lisäksi 3Doodle – 3D-tulostava kynä… mutta siihen en kehtaa vielä rahojani pistää 😀 Muuten kyllä uskaltaa tukea pikkusummilla hienoja juttuja.