Piirtolauta ja Paint Tool SAI

Tämän päivän kuva Piirtokammoon, klikkaa lukeaksesi lisää

Tämän päivän kuva Piirtokammoon, klikkaa lukeaksesi lisää sieltä

Tänään sain käyttööni peliprojektikurssia varten piirtolaudan, ja loppupäivä menikin piirtäessä 😀 Tässä myös vähän kuulumisia peliprojektista, pyöräilystä ja muusta.

Sain pelikurssin opettajalta tänään piirtolaudan, jota olin kysellyt aiemmin. Olen aiemmin käyttänyt Wacomin Volito 2 -lautaa, jolla olen värittänyt suurimman osan kuvistani DeviantArtissa. Myin sen lopulta tutulle, koska miehelläni oli Cintiq ja hankin itse piirtonäytöllisen läppärin. En kuitenkaan saanut piirtonäytön kalibrointeja koskaan täysin kohdalleen ja lopulta näyttöön alkoi tulla kuplia tyyppivian takia, ja Cintiqiä taasen mieheni käyttää näyttönä, joten digipiirtäminen jäi pitkäksi aikaa.

Luulin, että opettajan lauta olisi sama Volito 2 (hän ei muistanut tarkkaa mallia), mutta se taitaakin olla vanhempi Volito (1). Lauta on eri näköinen ja muotoinen, mutta toimii käytännössä samalla tavalla: USB koneeseen, asenna ajurit ja piirrä. Kynässä on vain yksi pitkulainen nappi, kun Volito 2:n kynässä oli kaksi pientä nappia. Nappiin saa kakkosnäppäimen, mutta ilman toista nappia ei voi esimerkiksi skrollata kätevästi. Kynässä ei myöskään ole toista päätä eli ns. pyyhkäriä kuten Cintiqin tai vanhan läppärini kynässä oli, mutta sekään ei ole mikään suuri menetys.

Oli kyllä ihanaa päästä piirtämään tutuilla ja mukavilla välineillä pitkän ajan jälkeen. Piirtolauta toimi läppärissä hyvin, ilman ajureita hiiren lailla ja ajurit asennettuani kuin kynä, jota ei tarvitse raahata näytöllä. Kokeilin heti piirtää GIMPillä, mutta siitä ei tullut mitään, paineentunnistus oli todella kankea (joko aivan kevyttä tai täysiä, väliltä ei mitään) ja GIMP on muutenkin päivitysten jälkeen muuttunut todella epäloogiseksi ja turhauttavaksi. Tavan Paintissa ei ollut paineentunnistusta ollenkaan, ja Paint.net oli liian yksinkertainen tarpeisiini. Asensin sitten Paint Tool SAIn, jolla pääsin heti ensiviivoista paineenvaihteluineen piirtämisen tuntumaan. Läppärikään ei ollut moksiskaan piirtelystä, mutta eri asia on kun layereita on parikymmentä ja resoluutio huitelee tuhansissa.

SAIssa jännin ominaisuus, josta tuttu vinkkasi, oli lineart-layer ja lineart-työkalut. Työkaluilla voi muokata jo vedettyjen viivojen pituutta, muotoa ja paksuutta niin paljon kuin haluaa. Tämä tuttu sanoi, että oppi sen myötä piirtämään lineartia pidemmillä, yksittäisillä vedoilla usean lyhyen sijaan, joten minunkin kannattaa ehkä opetella tekemään siistimpää lineartia. Tänään kylläkin lineartin teko meni nyhertelyksi luonnollisen piirtämisen sijaan. Värityskin oli vähän hankalaa, kun en oikein ikinä ole hallinnut maalausmaisia työkaluja ja värien sotkeutumista toisiinsa. Tulin käyttäneeksi lähes kaikkia eri työkaluja.

Peliprojektia on pian takana ensimmäinen viikko, ja ryhmän kanssa on aloitettu työskentely. Emme ole vielä päättäneet peli-ideaa, mutta jotain ajatuksia on jo saatu. Alkujännitys alkaa helpottaa, kun huomaa että porukka on mukavaa ja osaavaa, ja mikä tärkeintä, halukasta kommunikoimaan. Ehkä suurin haaste tällä hetkellä on univaje useammalla ryhmän jäsenellä, minkä takia ideatkaan eivät synny kovin helposti jäisillä aivoilla. Toivottavasti ensi viikolla saamme iskeviä ideoita, joista valita yksi toteutettavaksi, ja toivottavasti löytyy idea, josta kaikki pitävät.

Jäästä mainitakseni, olen säitä uhmaten onnistunut pyöräilemään tähän asti. Tavallisesti olen näihin aikoihin maksanut bussikortista, koska pyörässäni on vain vaijerijarrut ja varsinkin takajarru jäätyy heti kun on pakkasta, tai kävellyt, mutta siihen menee hieman liikaa aikaa. Lukkosulaakin kokeilin tänä talvena ensi kertaa, mutta siitä ei ollut jarruun mitään iloa. Nyt olen huomannut, että on parempi ottaa pyörä mukaan vaikka sillä polkisikin vain tasaiset pätkät, koska mennessä yliopistolle menen rantaa pitkin ja siinä pyörä säästää paljon aikaa kävelyyn ja paljon rahaa bussiin verrattuna. Talvivaatteetkin riittävät kovemmillakin pakkasilla pyöräilyyn joten kuten. Lain mukaan kyllä pyörässä pitäisi aina olla kaksi tehokasta jarrua, mutta panostan sitten tilannenopeuteen ja näkyvyyteen sitäkin enemmän: Etuvalo + takavalo + pinnaheijastimet + heijastinliivi -kombo on vähintäänkin riittävä. Enkä tietenkään pidä valoja vilkkusäädöllä, älkää tekään!

Lunta on kyllä tällä viikolla tullut yli tarpeen. Monet kaveritkin valittavat aurauksesta: isommat kadut on ok, mutta ne reitit millä pyöräilee on aurattu kerran aamupäivällä, sen jälkeen sataa lunta ja seuraavaksi aurataan autotiet, ja pyöräteille tulee taas kasoittain lunta. Silti kelit on ihan hyvät verrattuna kevään jäiseen sohjoon ja syviin uriin…

No nyt on puhuttu säästäkin 😀 Olisi mukava kertoa gradun etenemisestä ja valmistumisaikeista, mutta se ei tällä kertaa onnistu 😛 Lähinnä olen pohtinut eri vaihtoehtoja, mitä tehdä kevään jälkeen, mutta mitään selkeää tai erityisen innostavaa ei ole vielä näköpiirissä. Silti gradu pitäisi saada etenemään tasaisesti, ja tälläkin viikolla siihen olisi ollut tilaisuus, jos väsymys ja laiskuus ei olisi voittanut (ja pelikurssi innostanut tekemään ylimääräistäkin työtä). Seuraavaksi voisi kysellä läpi kaverit, joiden kanssa sopia kirjastotreffeistä, ilman pakkoa ei tule mentyä. Ehkä seuraavassa blogauksessa pääsisin jo hehkuttamaan, että gradu sujuu taas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *