Krita, kömpivät projektit ja työnhaku

Päivän kuva Piirtokammoon, klikkaa mennäksesi sinne.

Päivän kuva Piirtokammoon, klikkaa lukeaksesi kuvasta lisää sieltä.

Kevät on mennyt vauhdilla eteenpäin gradua, pelikurssia ja piirtelyä tehdessä ja valmistellessa Instanssi-tapahtumaa. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä kirjoitella taas kuulumisia koostaen, kun ehtii hiukan pysähtyä katsomaan mitä kaikkea on tapahtunut. Lue loppuun

2015: Piirustusvuosi

Tee

Tämän päivän piirros Piirtokammoon.

Hei ja hyvää uutta vuotta!

Pitkästä aikaa blogin ääreen. Blogaaminen ei ole sujunut niin luontevasti kuin toivoin, mutta nyt on taas optimistinen olo ja oikeita tuloksiakin nähtävillä!

Tälle vuodelle on paljon piirtämistä luvassa liian pitkän tauon jälkeen useammankin projektin verran. Lue loppuun

Blogin elvytys

Heipä hei!

Näinhän siinä kävi, että blogi jäi jo yli vuodeksi hautumaan. Monet kirjoitukset syntyivät idean tasolla ja katosivat sitten kiireiden sekaan.

Nyt minulla on kaksi vaihtoehtoa: Joko koetan kertoilla takautuvasti kaikista kivoista jutuista, mistä olen ajatellut blogata, tai jatkan nyt blogaamista tästä hetkestä eteenpäin. Saatan kokeilla vain toista tai molempia, katsotaan miten jaksan. Ressiä en aio kummemmin ottaa, sillä nyt on paljon muutakin tekemistä kuin sekalainen vuodattaminen blogiin, jota vain harva lukee.

Otan kyllä taas toiveita vastaan, tässä suunnittelemiani aiheita:

  • opinnot: miten menee, mitä luvassa
  • opetus: materiaalit, ideat jakoon
  • pelit: opetuskäyttömahdollisuudet, hehkutus
  • sarjikset: suosituksia, hehkutusta
  • muu elämä ja ajatuksia kaikesta

Sitten vain kirjoittamaan!

Häät: Mekon valinta

Huh kun käy jännäksi!

Kävinkin heti maanantaina melkein ex tempore juhlapukuliikkeissä katselemassa valikoimaa, ja löysin jokaisesta kolmesta liikkeestä yhden sopivan mekon. (Olisi ollut halukas kaveri makutuomariksi, mutta en antanut tarpeeksi varoitusaikaa…) Kuvia sain ottaa vain yhdestä, eikä netistä löydy muita mekkoja, niin vanhoja malleja kuin enintään tuurilla, joten ei vieläkään kuvia 🙁 Lue loppuun

Häät: Mekkokriisi

Eli hääpostaus numero 2. Tänään alkoi Jyväskylän Paviljongissa ihan häämessut, mutta enpä ihan uhallakaan mene! (Halusin kyllä, mutta en yksin enkä kalliilla…) Joten mietin ihan omin avuin mitä häiltäni haluan ja istun kotona blogaamassa, jee.

Lisäisin kyllä näihin kilometriteksteihin kuvia, jos minulla olisi sellaisia. Nyt kun tekijänoikeusjutut ja linkittäminenkin saattaa mennä oikeuteen, niin en lätki mitä vain googlaamiani kuvia. (Jos teillä on minusta kuvia jostain, ois kiva saada.) Lue loppuun